Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
27.06.2009 - 16:43

Tänään Rauha oli mulla jälleen töissä mukana kerrostalon hellettä paossa. Koko päivän se lötkötteli patjan päällä, mutta kun päivä oli saatu pulkkaan, oli tuo pieni järjen jättiläinen keksinyt purkaa itse tikit jalastaan. Mainiota. No, eihän se vielä ollut ehtinyt kunnolla parantua. Kettu soikoon! Tähän asti ei ole jalkaansa koskenut, en tiedä, mistä oli saanut mainion idean ottaa tikit pois.

Rauhalla on vielä kaiken muun hyvän päälle juoksut, jotka tuntuvat vaikuttavan koiran sielunelämään jonkin verran. Ennen en ole moista huomannut, mutta tällä kertaa ero on selvä. Treeneissä sen huomasin, koira oli erilainen kuin yleensä. Olen kuitenkin suunnitellut, että kun Rauha ensi vuonna siirtyy kokonaan mun omistukseen, lähtee siltä kylmästi kyky lisääntyä. En todellakaan ole käyttämässä tuota valioyksilöä jalostukseen, joten kohtu pois vaan. Eipä tarvitse sen jälkeen huolehtia mahdollisista kohtutulehduksista eikä elämää haittaavia juoksujakaan tule. Täytyy sanoa, että olen useamman kerran miettinyt uroksen hankkimista seuraavaksi koiraksi, mutta jotenkin olen kyllä tykästynyt noihin narttuihin. Toisaalta eipä mulla ole koskaan ollut urosta. Ehkä vaihtelu virkistäisi, mutta toisaalta, jos hyvin käy, saan uroksen, jolla on juoksuaika jatkuvasti. Sekös vasta mukavaa olisikin!  

25.06.2009 - 23:06

Oltiin eilen viettämässä Rauhan kanssa mukavaa aamua uiskennellen, kun kiva aamu muuttui ihan tyhmäksi: Joku järjen jättiläinen oli päättänyt paskoa pullon veteen, josta seurauksena Rauhalla järeä avohaava anturassa. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin soittaa eläinlääkärille ja pyytää arvio, kannattaako tikata. Kanattihan se. Vartin kuluttua tapahtumasta olimme eläinlääkärillä. Lääkäri aikoi nukuttaa Rauhan tikkaamista varten, mutta totesin koiran olevan vässykkä, joka kyllä antaa tikata. Niinpä siirryttiin suoraan vaiheeseen puudutus. Rauha oli pöydällä niin hienosti kyljellään, vaikka vähän tärisyttikin. Puudutus oli melko hidasta, jotta antura saatiin puutumaan hyvin. Sen lisäksi anturaa jouduttiin puuduttamaan kummaltakin puolelta. Mutta sisukkaana tyttönä Rauha kesti senkin. Ei juuri Tassuaan pois lääkärin hyppysistä yrittänyt. Tikkaus sujui ongelmitta. Palkaksi hienosta suorituksesta Rauha sai Rimadylin sekä pari jotakin namua. Olin suorastaan yllättynyt, että Rauha palautui niin nopeasti. Otti namia lääkärin kädestä ja lähti iloisena tutkimaan paikkoja. Erittäin mainiota. Ehkä tuo ruppana ei kuitenkaan ole niin tolkuttoman pehmeä, kuin mitä olen luullut. Tai sitten se todellakin on pehmeä, mutta sillä on hyvä palautumiskyky. Who knows. Reipas se kuitenkin on. Reipas pieni koira.

23.06.2009 - 07:18

Kuten joka vuosi, juhannus oli ja meni. Adolf on toipunut tosi hyvin leikkauksesta. Kissa ei näyttänyt oirehtivan leikkaustaan laisinkaan. Aatu on koheltanut aivan samaan tapaan kuin ennenkin, joten päättelin, että tuskin on kipeä. Henkisestä kipeydestä en osaa sanoa, mutta tuskinpa pallittomuus herraa haittaa. Myös Siiri kävi kilpparikokeessa samalla reissulla, joten tuloksia tässä vain odotellaan. Tavallaan toivoisin, että jostain kokeesta löytyisi jotakin, jotta koiraa voitaisiin alkaa hoitaa. Nyt sitä ei lääketieteellisin diagnoosien mukaan vaivaa mikään. Todella kurjaa, kun näkee eläimen ihan selkeästi olevan kipeä, mutta syytä ei löydetä.

Rauha on siirtynyt takaisin barffaamaan. Syötin muutaman kuukauden sille neuta, mutta ruoka ei jostain syystä käynyt sille. Kakka tuli limakuorella päällystettynä, joten ajattelin vaihtaa takaisin ihan omatekoiseen raakaruokaan. Saa nähdä, palaako närästys. Närästys oli nimittäin se syy, jonka takia vaihdoin Rauhan ruokavalion. Kyllä ruokinta on sitten helppoa, ainakin tuon allergisen koiran kohdalla. Nappula ei tule kysymykseenkään (allerginen varastopölypunkille), Neu ei käy syystä x, Yrjölän puuro on poissa laskuista, koska siinä on tattaria ja hirssiä (allerginen)... että jos barfkaan ei sovi, en todellakaan tiedä, mitä tolle koiralle voisi syöttää. Olen kuullut, että pyhällä hengelläkään ei oikein elä.

Treenailun suhteen ollaan pidetty pieni tauko, tällä viikolla varmasti pitäisi jälleen aloitella harjoitukset. Välillä alkaa vaan vähän tympiä toi ainainen tokon hinkkaaminen. Täytyisi saada siihen joku laji rinnalle. Agility ei käy, omistaja liian laiska vetämään verijälkeä viikoittain, pk-jutut voi unohtaa pk-tottikseen kuuluvan metrin hypyn vuoksi... ehkä uusi lajimme on sitten koiratanssi. Ehkä.

09.06.2009 - 22:41

en ole tainnut muistaa raportoida tuosta Siirin sairastelusta. Eli Siiri on ollut melko pitkään vaisu, eikä lääkärissä käynti oikein ole tuottanut tulosta. Ruoka ei vieläkään maistu ja Kerppuli on edelleen vaisu. Leikkiin se kyllä ryhtyy, etenkin, jos heitetään pallonheittimellä tennaria. Muuten lenkit ovat lyhyitä, Siiri ei oikein jaksa lenkkeillä. Tänään soitin eläinlääkärille kysyäkseni verikokeiden tulokset. Verikokeissa ei näkynyt mitään poikkeavaa, mutta kilpparia niistä ei ollut otettu. Nyt siis uusi reissu lääkärille. Siirihän on ollut isällä asuessaan melko tukevassa kunnossa ja kummallista tässä on juuri se, että koira joka ei syö ei myöskään laihdu. Siirin isähän meni juuri kilppariin, joten toivotaan, että tässä tapauksessa ei ole kyse siitä. Siirillä oli lapojen kohdalle ilmestynyt kaksi täysin karvatonta kohtaa, joista eläinlääkäri ei oikein osannut sanoa,mistä moiset voisivat johtua. Rimadyl on kuitenkin tehonnut Kertun selkään, joten jotain hyvää sentään. Samalla, kun Siiri menee lääkäriin, pääsee Adolf eroon palleistaan. Vähän kyllä harmittaa kissa-raukan puolesta, mutta loppujen lopuksi eiköhän Aatunkin ole helpompi olla ilman. Tähän haluan ainakin vahvasti uskoa.

09.06.2009 - 22:32

Tänään aamulla suunnattiin jälleen Kyötikkälään ja saimme huomata, että emme suinkaan olleet Rauhan kanssa kaksin treenaamassa, vaan saimme seuraksemme viisi rusakkoa Tukittu. Ne eivät kuitenkaan treeniä haitanneet, toimivat sopivasti häiriönä. Otettiin jälleen ruutua uusilla keltaisilla ämpäreillä. Ajattelin, että täytyy hankkia myös toisenlaiset tötteröt, jotta koira koira ei hämäänny, vaikka ruutua ympäröisivät normaalista poikkeavat merkit. Otettiin ruutua kahdesta eri suunnasta. Pari kertaa jäi jostain syystä vajaaksi, laittoi maahan liian lähellä. Kävin näyttämässä ruudun ja otettiin uusi yritys, onnistunut. Rauhalla on hyvä vauhti ruutuun, tykkään kovasti. Reipasta laukkaa koko matka. Luoksetulot olivat oikein mallikkaat. Nyt en ottanut luoksareihin pysäytyksiä laisinkaan, vaan suora palkkaus hyvästä vauhdista. Rauha myös taisteli jälleen oikein hienosti. Nyt lelupalkassa on sellaista intoa, mitä olen siihen nämä kolme vuotta yrittänyt luoda. Ehkä olen sitten onnistunut siinä. Toisaalta olisi parempi ehkä olla sanomatta mitään. Lyhyen ytimekkäät treenit tänä aamuna. Mitäköhän huomiselle ideoisi?

tuuliviiri
En anna kuvia virtuaalikenneleiden käyttöön!!

Tässä blogissa olevien valokuvien oikeudet omistaa Suvi Lahti, ellei toisin mainita. En anna valokuvia virtuaalikenneleiden käyttöön!